Suomen Villakoirakerho
SVK ry – Finska Pudelklubben FPK r.f.
VILLAKOIRIEN SM-AGILITYJOUKKUEEN KOKOAMINEN
Vuosittain järjestetään agilityn
Suomenmestaruuskilpailut. Joukkueet koostuvat
3-luokan koirista. Joukkuekilpailut ovat epävirallisia.
Osallistumisoikeus on puhdasrotuisilla, Suomen
Kennelliiton rekisterissä olevilla koirilla,
lisäksi koirien omistajien tulee olla edustamansa
yhdistyksen jäsen.
Joukkuekilpailuun yhdistykset voivat osallistua
joka säkäluokkaan (mini, midi ja maxi)
yhdellä joukkueella. Joukkue koostuu neljästä 3-luokan
koirasta. Lisäksi jokaisella joukkueella
on oikeus ilmoittaa yksi varakoira.
Joukkueen tulokseen lasketaan kolmen parhaan
koiran tulos. Mikäli joukkueesta kaksi koiraa
saa hylätyn suorituksen, joukkue ei saa
tulosta.
Agilityn SM-joukkuekilpailuiden yhteydessä kilpaillaan
myös seuramestaruudesta. Seuramestaruudesta
kilpailevat kaikki yhdistykset, joilla on kaikissa
säkäluokissa (mini, midi ja maxi) joukkue.
Mikäli seuralla ei ole SM-joukkuetta kaikissa
säkäluokissa, voi seura koota puuttuvan
joukkueen 1- ja 2-luokan koirista kilpailemaan
seuramestaruudesta. Seuramestaruuteen lasketaan
jokaisesta joukkueesta kaksi parasta tulosta
(yhteensä kuusi tulosta). Mikäli jonkun
säkäluokan joukkueesta kolmen koiran
tulos on hylätty, seura ei saa tulosta.
Suomen Villakoirakerho SVK ry:n joukkueiden
kokoamisesta ja edustajien valitsemisesta joukkueeseen
vastaa agilitytiimi, johon SVK ry:n hallitus
nimeää kaksi henkilöä.
Suomen Villakoirakerho ry maksaa joukkueiden
ilmoittautumismaksut. Joukkueeseen kuuluvat koirat
on ilmoitettava samanaikaisesti. Agilitytiimi
vastaa ilmoittautumisesta.
Koiran ohjaaja ilmoittaa agilitytiimille halukkuutensa
osallistua joukkuekilpailuun viimeistään
kuukautta ennen kyseisen kokeen ilmoittautumispäivän
umpeutumista. Mukaan liitetään tarvittaessa
kopio kilpailukirjasta, josta tulee ilmetä viimeisen
12 kuukauden aikana saavutetut nollatulokset
sekä tieto kaikkien virallisten starttien
lukumäärästä tuona aikana.
Joukkueeseen haluavat voivat ilmoittautua halukkuutensa
agilitytiimille:
Nimi puh. e-mail
Nimi puh. e-mail
|