Suomen Villakoirakerho ry

AGILITY JA TALVI

Agility ja talvi kuuluvat yhä enemmän yhteen, mutta useimmille yhdistyksille tämä yhdistelmä tuottaa ongelmia, jopa pitkän tauon. Useimmilla yhdistyksillä ei ole paikkaa missä voisi treenata talvisin. Monet henkilöt saattavat liittyä muihin yhdistyksiin, joilla on sisähalli, jossa treenata, kuitenkin edustaen omaa yhdistystään.

Näinä pimeinä talvikuukausina kisoja ei ole niin paljon kuin kesäisin, sillä ratsastusmaneeseja on vaikea saada koirien käyttöön, kuulemani perusteella ja lisäksi maneesin tulee olla tarpeeksi iso pituudeltaan ja leveydeltään. Nykyään kilpaillaan myös kuplahalleissa, jotka ovat erinomaisia tähän tarkoitukseen. Useimmat kuplahallit ovat lämmitettyjä ja alustana on useimmiten kivituhka, joka ei ole niin pehmeä kuin ratsastusmaneesit.

Mitä sitten voi tehdä talvella, kun kylmä tuuli humisee korvissa ja lunta riittää polveen asti. Mahdollisuuksia on monia. Joillekin tauko on paikallaan. Tauolla voi kehittää sekä koiran että ohjaajan peruskuntoa mm. lenkkeilemällä. Jotkut taas eivät tee juuri pakollisista pissattamista enempää, ollaan vaan ja möllötetään, nautitaan tyhjästä olotilasta. Joillekin tauko kisoista on treeniaikaa. Hiotaan uusia tekniikoita, ohjausta jne. Joillekin tauko on hermolomaa koirasta ja toisinpäin. Tauon voi laittaa myös muuhun vuodenaikaan. Monien koirat eivät kulje esim. kuumalla kesäilmalla.

Kylmyys on yksi suurin syy miksi talvella ei tule kilpailtua. Hyvä esimerkki kylmyydestä sattui juuri äskettäin 1.2.98 Tampereella. Koettakaa kestää, taas tulee tarina omasta ankeasti ja kylmästä talvesta. Olin ilmoittautunut Tampereelle kolmella koiralla mini III-luokkaan. Aamulla herättyäni ryntäsin minkä unenpöpperössä jaloistani kykenin lämpömittarin tykö. Siellä se mittari ihan selvästi tärisi kylmästä (vai oliko näköharhaa oltuani kuskina kavereilleni edellisenä iltana), pieni vaalea huurre peittona ja lukema näytti -24 astetta. Tulipa siinä hierrettyä silmiä muutamaan otteeseen. Uskottava se oli, sillä kömmittyä ihanan pehmeästä , leveästä sängystäni päästin koirani takapihalle. Päästyäni mittarin tykö kuului ulkoa pientä raapimista. Vähän kuluttua isompaa raapimista. Juoksujalkaa yritin rientää ovelle päästämään pienet huurteiset oliot sisälle. Siellä oli totisesti kylmä. Voi ei, juuri kun minulla oli hirveä hinku päästä kisailemaan, sillä alkuvuosi oli alkanut pelkillä nollilla.

Otin uuden langattoman käteeni ja soitin Tampereelle ja kysyin, että onko siellä tosiaankin kisat käynnissä. No, ajatus ihanasta lomapäivästä poksahti taivaan tuuliin; kisat olivat täydessä käynnissä. Yritin siinä sitten niinkuin vähän kiertää, että josko saisi rahat takaisin, kun siellä on niin kylmä..... mitäs jos ei kertakaikkiaan voi lähteä pakkasen takia.... No, se niistä tekosyistä. Ystävällinen henkilö sanoi, että sääntökirjassa ei sanota mitään pakkasesta, joten rahaa ei tipu.

Hullun kiilto silmissä pakkasin puudelilaumani jokamiehen talvivakiovarusteiden sekaan ja eikun menoks. Kyllä se siitä lauhtuu, ajattelin. Tampereelle päästyäni mittari näytti -18 astetta. Autossa oli + 15 astetta, vielä. Nummelassa oli kuulemma auringossa + 6 astetta, siis auton perä aurinkoa kohden. Auto tarkasti sijoitettuna alan purkaa auton vakiotalvivarusteita; Sesille säärystin kropan ympärille ja tikkitakki vielä päälle. Tiitulle teddytakki ja Miinulle ei mitään, sillä Miinusta nousee höyry jo kun päästään kisa-alueelle ja puurona pohjimmaisena Manna, jolle kasvavana nuorena terroristina ei mahdu vielä mitään päälle. Pohojosen terrorina syntyneenä Manna ei taida tarvita minkäänoloisia palttoita päälleen, niin paljon sitä energiaa tuntuu löytyvän. Vakiovarusteista tärkein on auton vara-avain, jotta voi jättää auton käyntiin tarpeen tullen. Sitäkään, siis avainta, ei nykyään tarvitse, sillä auto vissiin vetelee viimesiään, kun avaimen voi ottaa kesken ajomatkan taskuun. Kätevää, eikö?

Ennen radalle menoa laitan pienimmän puudeleistani takin sisään siis niinkuin kenguruäiti tekee. Sieltä se sitten yrittää kurkkia, (jos vain en ole unohtanut vetää vetoketjua liian ylös) vetoketju kurkkua riistäen. Ihmisillä on hauskaa, kun katsovat minun raahaavan kengurunpoikasta jo muutenkin ison mahani päällä. Pääasia onkin, että koiran on lämmin. Kun tulee aika tutustua rataan, niin on aika alkaa käyttää ystäviä hyväkseen. Ei muuta kuin aneleva ilme koiralle päälle ja itsekin yrittää siinä vähän niinkuin valitella, että koirani lähtee ensimmäisenä, joten voisitko mitenkään ottaa sitä syliin, saat takinkin kaupan päälle. Aina on onnistunut, kiitos vain kaikille avustajille. Sieltä sitten takin sisältä pullahtaa täysin lämmin koiran ja valmiina radan vaatimuksiin. Kätevä tapa eikö.

Tästä päästiinkin kätevästi koiran lämmittelyyn. Jos ja kun talvella pystyy treenaamaan koiran kanssa, on erittäin tärkeää koiran lämmittäminen ennen ja jälkeen radan. Jos ohjaajasta nousee höyry parin kävelylenkin jälkeen, niin se ei merkitse, että koira olisi valmis ratasuoritukseen. Mitä kireämmäksi pakkanen nousee, sitä enemmän täytyy koiraa liikuttaa. Kultaisena sääntönä minulle on opetettu, että koira on valmis radalle vasta kun se läähättää. Yritä siinä sitten juoksuttaa koiraa -10 asteen pakkasessa, kun itseltään hiki valuu purona otsalta. Oma kuntohan siinä hommassa jo loppuu, mutta sitkeys myös koiran lämmittämisessä palkitaan. Koira pysyy kauemmin terveenä ja pirteenä. Omalla kohdalla otan pallon tai frisbeen, jota sitten heittelen n. 5 - 10 min. Hieron myös koirani ennen ja jälkeen radan, käyden koiran läpi hännän tyvestä tassujen anturaan. Kävin nääs koirien hierontakurssin juuri tammikuun alussa, joten hyvähän tässä on kehuskella. On jäänyt nääs jopa kaksi vuotta koirat hieromatta, kun en ole osannut kuin lääppiä sieltä täältä. Huomaahan sen myös meistä ihmisistä tai ainakin minusta, jos ei ole lämmitellyt omia lihaksiaan ennen ja jälkeen kisaa, niin kyllä seuraavana päivänä on hiukan hellät paikat tuolla takapuolen kohdalla. On nääs niin maan perustellisen kipiät perslihakset. Ja arvatkaas vaan kuinka monta vuotta sitä on juostu ilman, että on yhtään venytelty. Monta. Aikaahan venyttelemiseen ei juuri kulu, mutta kun.....

Kisa- ja treenikehän ympärillä näkee montakin ihmistä koirineen, jotka lähtevät radalle siltä seisomalta lämmittämättä koiriaan yhtään. Katsokaapa joskus lähteviä koiria mitä heidän kanssaan tehdään juuri ennen starttia. Aika mielenkiintoista. Lukuisten ja kalliiden eläinlääkärikulujen jälkeen olen itse oppinut, että vaikka olisi kuinka hyvä tai huono koira tai päivä, koira tulee AINA lämmittää ennen ja jälkeen suorituksen. Terveydellä ei ole leikkimistä eikä koira ole mikään kone, jossa on ON ja OFF-nappula.

Jos nyt talvitauko tuntuu ylitsepääsemättömältä, niin ainahan voi olla näppärä ja rakentaa joitakin esteitä omalle pihalle, jos vain tila sallii. Pujottelu on kaikista yksinkertaisin. Ei muuta kun ostaa vain 6 harjanvartta ja sahaa ne poikki keskeltä. Näin tulee 12 keppiä, joista toinen pää vuollaan piikin malliseksi ja eikun hakkaamaan maahan. Patenttia en ole vielä hakenut, sillä huomasin, että kepit eivät pysy samoissa kuopissa kahta talvea ja naapurin pojat ottivat osan miekkailukepeiksi. Mutta kannattaa yrittää, jos parempiinkaan ei ole varaa. Valmiita pujotteluja on toki myytävänä ja ne on varustettu tukevalla metallipiikillä. Varsiosa voi olla puuta, metallia, muovia tms. ainetta.

Viime talvena lupasin jo kaikille, että ensi talvena en sitten kilpaile kuin yhden koiran kanssa kerralla, sillä mitä useampi koira sitä vaikeampaa on lämmittäminen. Tässä sitä taas ollaan. Lupaus on rikottu vain ja ainoastaan ahneuden takia. Omatunto on onneksi tallella ja se kyllä kolkuttaa, uskokaa pois. Kunnioitan niitä ihmisiä, jotka pystyvät pitämään kunnon tauon johonkin aikaan vuodesta.

Täytyypä tässä lähteä venyttelemään jo tarpeeksi aikaisin noita perslihaksia, jotta ei tapahtuisi mitään katastrofaalisia matala lentoja.

Hyvää kisakautta kaikille ja ei muuta kuin uskaliaasti vain kisailemaan.

Terveisin

Tuula Koponen (puh. 040-5128336)

"Sesi" Foam Ball’s Annabella

"Tiitu" Gariboa Hill’s La Luna

"Miinu"

"Manna" Lapponia’s Nieidamanna

Seuraava kirjoitus